maanantai 26. joulukuuta 2016

Luukku 21 Esitelyssä Belle

Luukku 21 aukeaa ja siellä on viimeinen hevos esittely ja se on Bellestä!

Bellen oikea nimi on  Baby Isabelle ja se on rodultaan Welsh sektio A. Belle muutti hubsille elokuussa 2015 jolloin myös sain mennä sillä ensimmäisen kerran! Ensi reaktio oli järkytys koska poni ei ollut lähelläkään millaiseksi olin sen kuvitellut.

2016
2016
Hubsille tullessa Belle ei oikeen osannut juuri mitään vaikka omasikin upeat liikkeet! Siitä lähtikin Bellen matka "estekammoisesta" ponista puhtaita ratoja hypäävään poniin. Tuolla "estekammolla" tarkoitan sitä kun tullessa Bellellä ei oltu kai juurikaan hypättä ja estetaso oli aika pohja mudissa.
 Matka tähän päivään on ollut pitkä ja kivinen. Bellellä itse aloin kunnolla menemään vasta keväällä jolloin ponin selässä olin kyllä ollut jo 7 kertaa vähän milloin sattui.

2015
2015 menin siis Bellellä 6 kertaa. Ensimmäinen tunti oli siis aika alkuaikoina silloin elokuussa jolloin menin ilmansatulaa koulua. Silloin oli aika monestakin asiasta eri mielisyyksiä eikä mikään oikein onnnistunut. Toisen kerran Bellen selkään nousin samaisen syksyn aikana jolloin hyppäsimme ulkona. Tätä ennen Mari olikin jo jonkin verran työstänyt esteitä eikä silloin Belle kieltänyt kertaakaan ja olin silloin harvinaisen tyytyväinen niin omaan ratsastukseen kuin poniinkin vaikka hypyt ei mitään parhaita olleetkaan.

2015

Ulkokauden päätyttyä sinä vuonna Bellen selkään menin vielä neljästi. Ensin taisi olla tempputunti ala Jonna jolloin siis seisoskelimme jalustimilla jalat niissä jalustinhihnoissa. Se tunti oli tosi hauska ja tasapainoa testaava!  Sen jälkeen ponin selkään nousin koulutunnin merkeissä. Sitten satuin menemään Bellellä taas estetunnilla. Ei hypätty mitään isoa, mutta alku tunnin poni vain kielteli ja sitten kun hyppääminen alkoi sujua tuli lennettyä sieltä alas ihan itse oman mokan seurauksena. Viimeisen kerran sinä vuonna Bellen selkään nousin joulu tunnilla jolloin menimme koulua ilmansatulaa itsenäisesti. Silloin huomasin ponin kehittyneen ensimmäisestä kerrasta kun siellä selässä keikuin. Poni oli silloin miljoona kertaa parempi ratsastaa kuin silloin elokuussa vaikka varustus oli ihan sama . Kyllä se poni oli kehittynyt!
Tän vuoden puolella olenkin mennyt tosi paljon Bellellä tunti määrään suhteutettuna. Keväällä taisin mennä sillä 4 tuntia ja nyt syksyllä 3 tuntia + kisat. Keväällä ensimäisellä tunnilla menimme puomeja eikä silloin homma ihan sujunut. Toinen tunti sinä keväänä oli esteitä jolloin tuli tipahdettua kolmesti vaikka loppu tunnista alkoikin jo sujumaan ja useampi hyvä hyppy tuli.

2016

2016
Sitten seuraaava tunti olikin jo 2 viikon jälkeen ja jatkoimme samalla este linjalla. Hyppäsimme pientä rataa ja Belle meni jo paljon paremmin eikä edes yrittänyt kieltää kertaakaan! Laukatkin silloin tuntui vaihtuvan esteitten päällä aika sutjakasti ilman ongelmia! Sen tunnin jälkeen oli huippu fiilis ainakin ratsastajalla veikkan kyllä että ponikin oli aika innoissaan!

2016

Vielä samalla viikolla kipusin Bellen selkään koulutunnin merkeissä. Tunnilla teimme väistöjä käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Outilta saatiin silloin paljon kehuja väistöistä ja muutaman kerran tuli sellainen "Ahaa nyt mä ymmärsin" fiilis. Laukka tehtävä olikin sitten ihan yksinkertainen ja helppo jolloin Belle meni ihan super hyvin! Siitä tunnista jäi kyllä ihan super fiilis!


2016

2016

Seuraavan kerran kipusin Bellen selkään vasta vähän vajaa 5 kuukauden jälkeen. Jos ihan totta puhutaan taisin siinä jo vähän ikävöidä Bellen sitä jääräpäisyyttä ja omaa tahtoa jota kyllä ponilta löytyy vaikka muille jakaa! Se tunti olikin estetunti ja silloin tuli kait vain yksi kielto/ohi juoksu huonon tien seurauksena joka oli siis oma vikani. Seuraavalla viikolla löysin itseni taas Bellen selästä hyppäämässä esteitä. Tällä kertaa hyppäsimme pientä rataa. Alku tunnista hyppäsimme muutan yksittäisen esteen. Tulimme aika pienehköä pystyä vinosti jolloin tuli taas yksi ohi juokseminen omasta mokasta taas. Tunnin lopuksi tulimme siis lyhyen radan joka meni ihan super hyvin vaikka yksi hyppy olikin vähän oma laatuinen. 

2016

Viimeisin tunti tähän mennessä ja viimeinen tunti ennen k8isoja olikin taas estetunti ja silloin hyppäsimme kolmen esteen rataa ja rata sisälsi 50cm viuhkan joka taitaa olla tähän mennessä meidän "erikoisin" este. Belle tuolla tunnilla oli hyvin pohkeen edessä eikä edes testannut että voisko tän homman heittää iha ranttaliks ja rueta pelleilee ihan mite sattuu. Belle jopa alkoi imemään esteille joka olikin hitusen hassua! Vaikka hypyt ei ihan olleet parhaimmistoa. Voin olla ylpeä niin itsestäni ja ponista!

2016


Parin viikon päästä oli hubsin seuramestikset esteiden parissa. Hyppäsin silloin Bellellä 50cm radan. Nämä kisathan oli minun ja Bellen ensimmäiset yhteiset kisat. Hitusen jänskätti verkassa että mitä siitäkin tulee. Verkka oli siis aivan kauheaa katsottavaa ja sen perusteella olisin voinut itse radan jättää väliin. Silti löysin itseni sieltä radalta hyppäämässä esteitä toisen perään. Rata oli pääsääntöisesti siisti ja hyvä. Tietenkin sinne muutama huono hyppy eksyi, mutta poni oli silti super. Sijoituimme toiseksi ja saimme sinisen ruusukkeen! Poni oli ihan super tuolloin ratsastaa vaikka väsähti vähän radan loppupuolella.
2016

2016

Bellestä on tässä puolessatoista vuodessa tullut mulle tosi tärkee ja läheinen poni! On se kyllä niin hieno poni!

2016

2016





sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Luukku 24 Joulukalenterin huipennus!

Vihdoin 24 luukku vaikka tänään nyt taitaakin olla jo tapanin päivä. Mutta asiaan!

Viimeinen luukku onkin jotain speciaalimpaa nimittäin minun blogin historian ensimmäinen arvonta!

Arvonnan palkintona on likit "patukka", ratsastussukat valitsemassasi värissä ja yllätys palkinto! Palkinto toimitetaan joko postitse tai ihan face to face riippuen voittajan asuin paikasta.
Aiheeseen liittyvä kuvaAiheeseen liittyvä kuva
Osallistumis ohjeet:
1. Liity blogini lukiaksi ja käy seuraamassa instagramissa @teamtiaine
2.Kommentoi mitä haluat (ja sähköposti) tämän postauksen kommentti kenttään
3. Odota arvonnan ratkeamista (arvon voittajan 1.1.2017)

Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti enkä julista voittajaa tänne.

Luukku 23 Tunti postaus: Tonttu tunti

23 luukku pitää sisällään tunti postauksen keskiviikon tonttu tunnista! Niille ketkä eivät tiedä mikä tonttu tunti on niin pieni avaus asiasta: Tonttu tunti= viimeinen tunti ennen joulua kyseisellä ryhmällä. Saa pukeutua joulumaisesti (tonttulakit yms.) ja mennä ilmansatulaa halutessaan. Tunti on itsenäinen (tai siis suurin osa tunneista). Taustalla soi joululauluja ja opettaja kirjoittaa palaute lapun kuluneesta kaudesta.

Mennään sitten asiaan!


Aloitimme itsenäisesti ihan perus verkalla sis. kevelyt ja alkuravit. Alkuverkan jälkeen aloin ravissa työstämään omaa istuntaa, asentoa ja kättä. Kun sitä jonkin aikaa oli hionut alkoi käsi vähitellen rauhottumaan ja löytämään omaa paikka sekä istunta paranemaan. Siinä hetken ravia työstettyä saimme rueta tulemaan kolmea puomia ravissa. Ne oli laukka väleillä niin Ricolla piti jopa kahteen askeleeseen hitusen venyttää. Puomit sujui hienosti eikä kolautteluja juuri ollut.

Pikku hiljaa sai sinne sekaan lisäillä laukkaa. Aloitin ihan ympyröistä ja suorista. Rico oli sopivan energinen eikä mennyt liian hiljaa tai kovaa. Hiljalleen lisäilin myös laukka puomit sekaan. Nuo puomit meni paremmin kuin olin ajatellut ja askelta joutui laukassakin hieman venyttää välien ollessa myös hevosille hyvät. Laukkojen jälkeen jäin hetkeksi kävelemään välikäyntejä.



Välikäyntien jälkeen jatkoimme ravissa ja laukassa työskentelyä, mutta lisänä oli pieni ristikko jota sai muutaman kerran hypätä. Aloitimme vasemmasta kierroksestä jolloi puomit tuli ennen estettä. Vasempaan kierrokseen taisi kierrokset olla aika matalalla sillä poni jäi hitusen pohkeen taakse eikä sitten saanut tarpeeksi vauhtia hyvään hyppyyn. Hypyt oli ihan tyydyttäviä vaikka kehumista ei juuri ole.

Oikeaan kierrokseen hyppyihin sain paljon paremmin voimaa ja vauhtia joten hypyt oli hieman parempia. Oikeaan kierrokseen myös testasin muutaman kerran loivaa kiemuraa laukassa ilman vaihtoa. Muutamn kerran onnistui ihan hyvin ja muutaman kerran ei niin hyvin.

Sitten noiden viimeisten laukka juttujen jälkeen vielä loppuravit ja käynnit. Käynnissä vielä piti vähän ninjailla ja meninkin viimeiset 2 kierrosta naisten satulassa. Rico toimi koko tunnin ihan super hyvin ja voin olla tyytyväinen!


Luukku 22

Tästä luukustakin löytyy video aiheena edelliseen luukkuun viitaten video Bellestä.


lauantai 24. joulukuuta 2016

Luukku 20

20 luukku ja sieltä paljastuu video! Video on siis Ricosta!




Luukku 19

Tästäkin luukusta paljastuu video jonka ideaa voisin vähän tähän avata.

Biisinä on Steve Aokin ja Louis Tomlinsonin Just Hold On. Sain tuossa yksi päivä inspiksen, että hei tohonhan saisi kivan videon ja vaikka tuo video ei ole niin kiva kuin ajattelin niin on se kyllä musta ihan siedettävää katsottavaa. Sanoista sanon sen verran, että nuo sanat saa ajattelemaan, että jos kaikki olisikin toisin, miten asiat sitten olisi? Mutta eiköhän nyt mennä vain videoon!

Luukku 18

Joo en sitten pystynyt julkaisemaan näitä ajllaan, mutta en tiedä voinko  pahoitella sitä ihan oikeasti. Olisin varmasti saanut nämä ajallaan valmiiksi, mutta motivaatio oli taas jossain, mutta tänään julkaisen kaikki loput 6 luukkua. VAROITUS! Loput luukut ovat erittäin video painotteisia!
Tässä luukussa on video jo edesmenneestä Fiona ponista.


Kertokaas mitä mieltä olitte tuosta videosta!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Luukku 17 Joululahja toiveet part.2

Heijjsan! 17 luukku! Enää muutama päivä jouluun ja edelleen joululahjojen ostaminen on vähän jäänyt... Mutta nyt taas olisi joululahja toive postaus! Tässä aiheena olisi nämä "normaalit" tavarat eli ei hevos tuotteet!

Ensimmäinen toive olisi uusi puhelin tarkemmin i phone se ruusukultaisena 16kb muistilla!
Kuvahaun tulos haulle iphone se

Toisena on Sigman AF 70-300mm f/4-5.6 DG -objektiivi. Olen siis uuden objektiivin tarpeessa.

Kuvahaun tulos haulle sigma NAF 70-300mm f/4-5.6 DG -objektiivi



Kolmantena on suklaata!
Kuvahaun tulos haulle suklaakonvehtirasia panda
Neljäs toive on Applen SD-kortin lukija jolla pystyy siis siirtämään kuvia muistikortilta puhelimeen!
Product image
Viides toive on lahjakortit ja rahaa. Mielenkiintoisin lahjakortti olisi citycon lahjakortti joka siis kävisi kaikkiin cityconin kauppakeskuksiin niin virossa kuin suomessa ja vielä kaikkiin liikkeisii!
Kuvahaun tulos haulle citycon lahjakortti

Viimeisenä on ehkäkin hitusen oudompi tuote nimittäin hiusten suoristusharja! Tarkemmin se on Remingtonin suoristusharja CB7400. Tää ois mulle sellane aamun pelastus!
Product image

Jos vaikka huominen postaus tulisi ajallaan ja selvittäisiin tämä koko joulukalenteri läpi kunnialla!

Kommentoi alas mitä sinä toivot joululahjksi! Oliko näissä jotain mitä sinäkin toivot?









Luukku 16 Epäonnistuneet kuvat part.2

Tämäkin postaus tulee myöhässä niinkuin huomaatte. Mutta eiköhän siitäkin selvitä! Mutta eiköhän mennä asiaan!


Juu u juu u
Mikä oli tämä hyppy!??

Poni mitä teet!
Jalka mitä teet?


Asento on goals
Mitä tapahtuu!?

Onnistuu onnistuu

Mikä oli hän?

En tiedä mitä tässä tapahtuu
Upea otos!





Luukku 15 Joululahja ideat part.2

Heijssan! Pahoittelen että tämä 15 luukku ja 16 luukku tulee vasta nyt 17 päivä. Mutta nyt tulisi tänään kolme luukkua ja nyt tämä ensimmäinen on joululahja ideat 2 aiheena lahjat hevos ihmisille! Mennään heti asiaan!

Ensimmäinen idea on satulahuopa. Jos se kaveri on sulle läheinen ja tiedät että hän tarvitsee uuden huovan niinmikä ettei koska huopia löytää niin paljon erinlaisia ja eri hintaisia.
http://ratsastustarvike.satulavyo.fi/fi/HEVOSELLE/Satulahuovatkorvahuput+romaanit/Kouluhuovat/72/Eskadron+Cotton+satulahuopa+koulumalli,+full/206
Kuvahaun tulos haulle estesatulahuopa eskadron
Toisena on satulasaippua joka on varma valinta hevos ihmiselle. Jokainen tarttee satulasaippuaa! Hintakaan ei mikään jäätävän korkea!
http://suomenratsutarvike.fi/varusteiden-hoitotuotteet/2165-tallipoika-satulasaippua.html
Kuvahaun tulos haulle satulasaippua

Samaa aihetta jatkaen olisi valjas rasva! Ja tässä on samat perustelut kuin edellisessä!
http://suomenratsutarvike.fi/varusteiden-hoitotuotteet/2164-tallipoika-valjasrasva.html
Kuvahaun tulos haulle valjasrasva
Neljäntenä olisi jokin raippa ihan henkilöstä riippuen onko se este- koulu- vai yleisraippa. Raippojakin löytyy jokaiselle hyviä ja sopivan hintaisia!
http://suomenratsutarvike.fi/raipat/4425-yleisraippa-geelikaedensijalla.html


Viidentä ja viimeisenä on lahjakortti johonkin hevosliikkeeseen!
https://www.hooks.fi/kategorisidor/lahjakortti/922/
Kuvahaun tulos haulle lahjakortti hööks









keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Luukku 14 Joululahja toiveet part.1





14 luukku. Enää 10 päivää jouluun ja kaikki lahjat on vielä ostamatta... Mutta nyt on aiheena minun joulu lahja toiveet ja tässä ensimmäisessä osassa on hevos aiheisia toiveita!

Ensimmäinen toive on Dyonin tummansininen estehuopa joka on mielestäni super hienon näköinen!
https://www.kotielaintarvike.fi/tuote/d%C3%BDon-yleis-estehuopa-saddle-pad-navy/05200041L/
Kuvahaun tulos haulle dyon saddle pad


Toisena on Mountain Horsen Supreme High Rider saappaat ja niihin tuet. Nämä saappaat on minun silmään nätit ja sopivan elegantit.
http://ratsastustarvike.satulavyo.fi/fi/RATSASTAJALLE/Ratsastussaappaat+ja+-keng%C3%A4t/Saappaat/26/Mountain+Horse+Supreme+High+Rider/85

Kuvahaun tulos haulle mountain horse ratsastussaappaat
Kolmantena on mustat perus Roecklit. Nämä kun tahtovat sopia kaiken kanssa ja ovat nätit sekä laadultaan hyvät.
https://www.borjeskotimaki.fi/tuote/roeckl-roeck-light-grip-ratsastushanskat/3301-208/

Kuvahaun tulos haulle ratsastushanskat



Neljäntenä listalta löytyy Charles Owenin YR8 kypärä mustana mustalla glitterillä! Tämä on minusta super hienon näköinen ja vähän erikoisempi kuin normaali kypärä, sillä tuo glitteri tuo tuohon jotain speciaalia.
http://ratsastuskauppa.fi/tuote/ratsastaja/kyparat/charles-owen-vr8-spakling-kypara/

Kuvahaun tulos haulle charles owen kypärä



































Viidentenä ja tähän postaukseen viimeisenä tulee Spooksin Emilia takki. Tuo takki on musta tosi kivan näköinen ja kumminkin ei mikään silmille hyppivä.
http://www.horze.fi/takit-ymp%C3%A4rivuotiseen-k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n/spooks-emilia-kevyt-takki/300398.html

Aiheeseen liittyvä kuva



Huomenna taas uutta postausta!
Kerro kommentteihin mitä itse toivot joululahjaksi!