perjantai 20. toukokuuta 2016

Aivan uusi tuttavuus

Moikka! Tän postauksen aihe olis muutaman viikon takaiset ratsastelut Nipsulla joka siis oli mulle ihan uus tuttavuus. Menin ensimmäisen kerran Nipsulla koulua 27.4-16. Alku tunnista aloimme työstämään puolipidätteitä. Nipsu kuunteli alusta alkaen oikein mallikkaasti! Jatkoimme puolipidätteitä ravissa keventäen. Siinä jossain vaiheessa istuimme alas harjoitusraviin ja jatkoimme puolipidätteitä. Aloimme tekemään suoraan harjoitusravista pysähdyksiä. Nipsu pysähtyi suurinpiirtein joka kerta tasajalkaa ja muutenkin oli oikein mainio. Jatkoimme pysähdyksestä suoraan raviin. Nipsu lähti muutaman kerran oikein hienosti ilman käynti askeleita, mutta kyllä niitä käynti askeleita sekaankin mahtui.
Kävelimme väli käynnit joiden jälkeen aloimme tulemaan kokorataleikkaa linjalla puomia jonka päällä piti tehdä laukan vaihto. Nipsu nosti laukat oikein hienosti ja suoristui hyvin kokorataleikkaa linjalle. Puomi ylitettiin hienosti laukan vaihdon kera! Eli onnistuimme tehtävässä! Jatkoimme päätyyn laukassa jossa sitten siirryimme ravin kautta käyntiin. Siirtymät oli ainakin omasta mielestä ihan siistit ja hyvät. Kun kaikki oli suorittaneet tuon kyseisen tehtävän tulimme aivan samalla tavalla mutta toisesta suunnasta. Nipsu teki myös tulla kerralla hienosti vaihdon. Tulimme tuon vielä molemmista suunnista kahdesti. Nipsu vaihtoi joka kerta hienosti laukat ja oli muutenkin tuossa tehtävässä oikein hieno!



Tuon vaihto tehtävän jälkeen jatkoimme uraa kevyessä ravissa ympäri maneesia. Nipsu rentoutui huomattavasti loppuraveissa. Loppuravien jälkeen siirryimme käyntiin ja annoimme pitkätohajat. Nipsu yllätti mut tosi positiivisesti ja oli tosi kiva ratsastaa. Kaikki tehtävät onnistui muitta mutkitta ja jäi päällimäisenä huikeet fiilikset tuosta tunnista! Oon kyl ylpee ittee ja ponii!


Sitten seuraavan viikon estetunnilla tuli hypeltyä tuolla samailsella Nipsu ponilla! Ennakko luulot oli kyllä vähän epäilevät, sillä Nipsu ei ole mistään varmimmasta päästä hypätä ja itekki oon aikamoine lentäjä jos joku on huomannut! Se kombo ois voinu olla ihan mitä vaan!
Alku verkka oli ihan perus alkukäynnit ja ravit joissa Nipsu toimi ihan super hyvin!  Jossain vaiheessa meidän piti mennä kevyessä istunnassa muutama kierros käynnissä ja muutama ravissa ja tehdä aina kun Jonna sanoi pysähdys. Tuon tehtävän jälkeen tultiin toisessa päässä oleva kavaljetti laukassa. Nipsu oli alkusi vähän epävarma ja oli kahden vaiheilla kieltääkö vaiko e. Kyllä siitä päästiin yli pienten rohkaisujen saattelemana. Tulimme sen muutaman kerran ja Nipsu hyppäsi paljon paremmin mitä olisin aluksi kuvitellut!



 Kävelimme välikäynnit joiden jälkeen tulimme periaatteessa linjana enin päädystä kohti suoraa toiseen päähän puna-valkoinen ristikko jonka jälkeen heti käännettiin vasemmalle sini-valkealle ristikolle. Nipsu epäröi taas vähän ennen hyppyjä mutta sitten hyppäsi oikein mallikkaasti!

 Tulimme sen jälkeen saman alun, mutta lisäsimme sinisen ristikon jälkeen vielä päädyn  kavaljettin mukaan. Eli käännyimme sini-valkean jälkeen aika jyrkästi kelta-punaiselle kavaljetille. Nipsu hyppeli taas oikein hienosti eikä enää niinkään epäröinyt!



 Kolmannella kerralla tultiin taas sama alku mutta, kelta-punaisen jälkeen jatkoimme sini-keltaiselle ristikolle josta suoristus taas alussa hypätylle puna-valkealle, mutta eri suunnasta. Alku rata meni hyvin,mutta sini-keltaiselle Nipsu epäröi, mutta meni yli aika reilulla pohkeen avustuksella. Mutta puna-valkealle tuli tosi huonosti, sillä ensin Nipsu oli kieltämässä, mutta taas pohkeen avustamana viime hetkellä hyppäsi yli, jonka seurauksena hyppy oli aiiivan kauhea. Jonna laittoi meidät sitten tulemaan heti perään uudestaan. Hyppy oli paljon parempi,mutta esteen jälkeen Nipsu alkoi vähän osoittaa mieltä ja otti jonkun minimaalisen pompun!:D



 Sitten vielä loppu verkat joissa Nipsu rentoutui vähän. Nipsu oli oikein mukava ja yllätti taas positiivisesti, sillä tuli periaatteessa nolla "peli" kun ei yhtään kunnollista epäonnistumista matkaan tullut! Olin kyllä super ylpee ponista!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Toivekuva postaus osa 3

Joo ei tuu tääkää yhtää myöhäs ei! Mutta nyt tää toivekuva postaus ois valmis melkei puol vuotta myöhässä, mutta mitä pienistä!
c) Emilia(?)

c) Hannele

c) Emilia

c) Emilia

c) Sini

c) Milka

c) Aino

c) Aino

c) Emilia

c) Emilia

c) Emilia, Hannele, Sini, Silja tai minä

Vihdoin sain tän toivekuva postauksen julkaistua. 

Mitäs pidätte?






tiistai 10. toukokuuta 2016

Temppuilua kerrakseen!

Hei! Tossa viimeviikolla kun oli loma niin oli aikaa alkulomasta kirjotella teille ja editoida tuntivideoita yms. Tälle viikolle yritän vielä saada ainakin yhden postauksen. Eli tämän tunnin aiheena on 30.3-16 (heh ei siis tuu yhtään myöhässä) Jonnan pitämä en nyt tiiä miks sitä tuntii pitäs sanoo, muttas sellainen hauska tempputunti jolloin menin Fionalla. Aloitimme tunnin alku käynneillä ja raveilla, jolloin jo jakauduimme kahdelle päätyympyrälle ponit toiselle hevoset toiselle. Nostimme jo heti alussa jalustimet hevosten kaulalle ristiin. Aloimme taivutella ja asetella poneja siinä ympyrällä. Fiona taipui tosi hyvin molempiin suuntiin. Sitten teime myös avoja siinä ympyrällä. Aluksi Fifiä sai vähän patistella takaosasta, mutta lopulta takaosa menikin ihan hyvin. Sitten ravasimme muutaman kierroksen ympäri maneesia.

Sitten käveltiin välikäynnit joiden aikana Jonna lyhensi kaikkien jalustimet laukkajalustimien pituisiksi (oli ehkä vähän pidemmät). 


Kun Jonna sai kaikkien jalustimet lyhennettyä palasimme taas niille samoille ympyröille. Otimme jalustimet jalkaan ja ravasimme hetken totutellen niihin jalustimiin. Sitten nostimme laukan ja laukkasimme sillä ympyrällä joko kevyessäistunnassa, perusistunnassa, esteistunnassa tai jalat ihan suorina. Fiona oli hienosti ja itsekkin sain tasopainon aika hyvin kondikseen. Loppu tunnista saatiin vielä venytellä omatoimisesti.


Poni oli hieno!
Tästä postauksesta tuli ihan järkyttävän lyhyt, mutta yritän ssada vielä tän viikon aikana yhden postauksen ainakin julkaistua!
Kuvat: Hannele A

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Hevoset-messut 2016

Moikka! Nyt olis vihdoin tää messupostaus teillä! Matkaseuran oli Aino ja Emilia. Aamulla oli herätys siinä vähän enne 6, sillä juna lähti 6.42. Rautatieasemalle lähdimme noin 20 yli 6 ja rautatieasemalla oltiin n. puolelta. Juna matka menikin sitten syödessä ja rupatellessa kaikkea turhaa. Vaihdoimme junaa lahdessa ja riihimäellä. Vaihdot sujui hyvin vaikka meinattiinkin myöhästyä riihimäen junasta. Sitten loppumatka taas rupateltiin ja kerran eksyttiin ravintolavaunuunkin! Saavuimme vihdoin tampereelle n. 10 eli juna matkaan meni se n. 3 tuntia. Sitten suunnistimme bussi pysäkille jonka ohi hetken päästä ajoi ohi bussi johon meidän piti mennä joten jäimme odottamaan seuraavaa joku tuli n. 20 minuutin päästä. Sitten päästiinkin matkaan kohti messukeskusta. Ensin menimme Ainon kanssa hakemaan blogisti-rintamerkit ja sitten odoteltiin, että muut tulee. Sitten Emilian saavuttua lähdimmekin kiertelemään ympäri expo aluetta.
Mulla ei sinänsä ollut mitään "Pakko saada!" juttuja, mutta alustavalla "ostoslistalla" oli jonkinmoinen siistimpi kisahuopa, uudet hanskat, Kekelle uudet päitset sekä naru, geeliraippa kokosinisenä ja Ricolle kyltti oveen. Kiertelimme aluksi expon läpi ja sieltä bongailin kaikkea ihanaa. Kävimme jossain vaiheessa piipahtamassa A-hallilla katsomassa mitä siellä oli ja siellä näimme rotuesittelyssä shiren ja otimme muutamia kuviakin siitä. Expo alueella nähtiin alpakoita joista tuli otettua muutamia kuvia!

  

Kierreltyä tarpeeksi menimme katsomaan mitä A-hallin areenalla tapahtui. Siellä juuri alkoi vikellysnäytös jota jäimme katsomaan ja kuvaamaan. Pakko kyllä sanoa, että on se hieno laji! Sen jälkeen areenalle tuli raviponi ja Erikasson. Jos tuo nimi ei sano mitään niin Erikasson on monin kertainen ravikuningas. Oli nekin kyllä suloisia. Samalla kuuli vähän infoa kesän kuninkuusraveista jotka järjestetään Turussa.



Sen jälkeen pyörittiin hetki expo alueella jonka jälkeen järkyttävän nälän saattelemina päädyimme syömään. Ruokana oli jotain kanaa, riisiä, perunoita, jonkin sortin lihaa ja muutamaa eri salaattia. Itse otin kanaa, riisiä ja salaattia. Rouka oli ihan hyvää ja tulipahan käytyä läpi samlla raha tilanne ja ostokset joita ei paljoa ollu kertynyt. Kävimme syönnin jälkeen vielä kirtelemässä expoa. Expo alueella käytiin silittelemässä ihan valtavaa shireä ja pieniä oisko ne ollut falbelloja tai miniatyyri poneja.

Sen jälkeen päätimme mennä seuraamaan mitä A-hallissa tapahtui. Ensin siellä oli issikoita. Siinä kerrottii issikoiden askenlajeista ja askenlaji ratsastuksesta. Ratsukkoina oli Arnella Nyman hevosella Thor, Juha Kontia ja Rödull, Annika Kyrklund Herakleksen kanssa sekä Oona. Oonan sukunimeä tai hevosen nimeä en valitettavasti muista...Sen jälkeen oli ratsastuspilates hyvä istunta. Kyllä siinä oppii kuunnellessa ja katsellessa yllättävän paljon!  



Ratsastus pilateksen jälkeen pienen tauon jälkeen areenalle tuli suokkeja! Nää suokki showt oli mun lemppari ohjelma numeroita! Ensimmäisen shown nimi oli "Peto-show"jossa esiintyi R.T. Kajaus ja Laura Leppäkorpi. Sorajouhi ja Sari Lunde'n sekä Savelan Hemuli ja Elina Sjögren. Esityksessä taustamusiikkina oli niinkuin voikin arvata Antti Tuiskun Peto on irti. Alku näytöksessä kun ne suokit vaan käveli ympäriinsä kahdella ratsastajalla oli tollaset hauskat viitat millaset nois parissa kuvassa on. Sitten se hevonen joka hyppäs (ne kaks muuta meni kouluu) hyppäs ihan tosi hyvin nii pieneks. Ja koulupuolen hoiteli Savelan hemuli ja Elina sekä R.T. Kajaus ja Lauri. Esteitä sitten hyppeli Sorajouhi ja Sari.



Peto- shown jälkeen oli toinen suokki show jossa oli kyllä vain kaksi ratsukkoa. Sen esityksen nimi oli "Black or white" ja siinä ratsukkoina tyoimi Trio ja Kati Paananen sekä Ponuveikko ja Anu Dalhberg. Tässä esityksessä koulupuolen hoiti Ponuveikko Anun kanssa ja esteet sitten Trio ja Kati. Trio ja Kati ylittivät esteet ihan leikiten. Ponunveikko ja Anukin menivät oikein hienosti!



Kolmas suokki esitys oli ihan mun omii leppareita nimitäin pirate of the caribbean aiheinen esitys nimeltä " Totti ja Poika vierailla vesillä" jossa esiintyjina oli aika jykevä rakenteiset Pörnä-Poika ja Vihi-Totti ratsaillaan Marja-Tetri Rantanen ja Jasmiina Saarenvalta. Vaikka nuo orit olivatkin aika jykeviä molemmilla oli plakkarissa vaikka mitä eri sijoja niin koulusta kuin esteiltäkin vaikka näytöksessä vain Pörnä-poika ja Marja-Tetri Rantanen hyppelivätkin.




Viimeinen meidän näkemä esitys oli nimeltään "Pieni koko, suuri ego" joka oli mun ehdoton lemppari koko messujen näytöksistä! Esiintyjinä toimi Pimun Vilske ja Laura Jalasto sekä Tussarin Luonto ja Tanja Korhonen. Esteet suoritti tässä esityksessä Pimun Vilske ja Laura Jalasto. Koulun sitten Tussarin Luonto ja Tanja Korhonen. Esityksen aiheena oli selvästi smurffit! Pakko sanoa vielä Pimun Vilskeestä, että on kyllä joku lyötänyt hienon hevosen, sillä hyppäsiköhän se lähemmäs 140cm, joka on yllättävän paljon pikku-suokille!




Sitten olikin aika jo lähteä takaisin kohti rautatie-asemaa ja lappeenrantaa. Käytiin vielä ennen juna matkaa mäkkärissä syömässä. Juna takaisin lähti seitsämän aikaan ja vaihdoimme junaa Tikkurilassa ja loppu matka mentiinkin sitten samalla junalla. Eksyttiin sitten ravintolavaunuun syömään jätskit! LAppeenrannassa oltiinkin vasta reilusti kymmenen jälkeen. Käytiin vielä heittämässä Aino kotiin ja sitten mahdollisimman nopeasti nukkumaan.


Tähän loppuun vielä nopea ostosten esittely!
Eli ostin ihan ekaks Ricolla tollasen kyltin oveen josa lukee "Teoriassa hyvä käytännössä täydellinen..." Hinta: 5e
Sitten ostin Kingslandin kisahuovan. Mallilta se taisi olla este hupa ja koolta poni. Hinta: 20e
Sitten ostettiin Empun ja Hanskan kanssa puoliksi sellainen muutaman kilon ämpäri hepanameja! Hinta: 9e
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Roecklin siniset ratsastus hanskat(Tämän kesän erikois väri)! Hinta: 39e


KAIKKI MATERIAALIT C) AINO O/ SIIRI T