sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Luukku 23 Tunti postaus: Tonttu tunti

23 luukku pitää sisällään tunti postauksen keskiviikon tonttu tunnista! Niille ketkä eivät tiedä mikä tonttu tunti on niin pieni avaus asiasta: Tonttu tunti= viimeinen tunti ennen joulua kyseisellä ryhmällä. Saa pukeutua joulumaisesti (tonttulakit yms.) ja mennä ilmansatulaa halutessaan. Tunti on itsenäinen (tai siis suurin osa tunneista). Taustalla soi joululauluja ja opettaja kirjoittaa palaute lapun kuluneesta kaudesta.

Mennään sitten asiaan!


Aloitimme itsenäisesti ihan perus verkalla sis. kevelyt ja alkuravit. Alkuverkan jälkeen aloin ravissa työstämään omaa istuntaa, asentoa ja kättä. Kun sitä jonkin aikaa oli hionut alkoi käsi vähitellen rauhottumaan ja löytämään omaa paikka sekä istunta paranemaan. Siinä hetken ravia työstettyä saimme rueta tulemaan kolmea puomia ravissa. Ne oli laukka väleillä niin Ricolla piti jopa kahteen askeleeseen hitusen venyttää. Puomit sujui hienosti eikä kolautteluja juuri ollut.

Pikku hiljaa sai sinne sekaan lisäillä laukkaa. Aloitin ihan ympyröistä ja suorista. Rico oli sopivan energinen eikä mennyt liian hiljaa tai kovaa. Hiljalleen lisäilin myös laukka puomit sekaan. Nuo puomit meni paremmin kuin olin ajatellut ja askelta joutui laukassakin hieman venyttää välien ollessa myös hevosille hyvät. Laukkojen jälkeen jäin hetkeksi kävelemään välikäyntejä.



Välikäyntien jälkeen jatkoimme ravissa ja laukassa työskentelyä, mutta lisänä oli pieni ristikko jota sai muutaman kerran hypätä. Aloitimme vasemmasta kierroksestä jolloi puomit tuli ennen estettä. Vasempaan kierrokseen taisi kierrokset olla aika matalalla sillä poni jäi hitusen pohkeen taakse eikä sitten saanut tarpeeksi vauhtia hyvään hyppyyn. Hypyt oli ihan tyydyttäviä vaikka kehumista ei juuri ole.

Oikeaan kierrokseen hyppyihin sain paljon paremmin voimaa ja vauhtia joten hypyt oli hieman parempia. Oikeaan kierrokseen myös testasin muutaman kerran loivaa kiemuraa laukassa ilman vaihtoa. Muutamn kerran onnistui ihan hyvin ja muutaman kerran ei niin hyvin.

Sitten noiden viimeisten laukka juttujen jälkeen vielä loppuravit ja käynnit. Käynnissä vielä piti vähän ninjailla ja meninkin viimeiset 2 kierrosta naisten satulassa. Rico toimi koko tunnin ihan super hyvin ja voin olla tyytyväinen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti